Lastensuojelulaitos SiniSiipi sijaitsee Kankaanpään keskustan läheisyydessä asuinalueen keskellä.
SiniSiivessä on kaksi yksikköä, jotka tarjoavat 12 tilavaa lasten ja nuorten huonetta (5 + 7). Lisäksi SiniSiivessä on harraste- ja olohuonetilaa sekä tilavat keittiötilat. Ruoan valmistaa SiniSiiven monitaitoiset ohjaajat ja nuoret yhdessä.
SiniSiiven sijainti mahdollistaa myös hyvän ja monipuolisen harrastemahdollisuuden.
Läheisyydessä sijaitsee Kankaanpään kuntoutuskeskus. Lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus käydä esimerkiksi uimassa, keilaamassa, kuntosalilla sekä harjoittaa erilaisia soittotaitoja.
Lisäksi SiniSiiven henkilökunta järjestää lapsille ja nuorille vuosittain erilaisia leirejä, retkiä ja teemapäiviä.
SiniSiivessä panostetaan myös omaohjaajatyöskentelyyn. Jokaisella SiniSiiven lapsella ja nuorella on oma nimetty omaohjaaja, joka toimii lapsen ja nuoren asiantuntijana.
Omaohjaajalla on tavoitteena luoda lapseen ja nuoreen luottamuksellinen kiintymyssuhde.
Se mahdollistaa lapsen turvallisen kasvun ja kehityksen. Omaohjaajatyöskentely on tavoitteellista ja säännöllistä mukavan tekemisen ja yhdessäolon lisäksi.
Saat meihin yhteyden mihin vuorokauden aikaan tahansa. Pystymme vastaamaan ja reagoimaan nopeasti 24/7. Ota yhteyttä päivystysnumeroomme: 044 239 2608.